Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa. Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa. Ihminen tarvitsee ihmistä. Ihminen ilman ihmistä, on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla. Ihminen tarvitsee ihmistä. ~ Tommy Tabermann ~
The first of May - day one the "best" features of us Finns come alive and visible! Ensimmäinen toukokuuta, Vapunpäivä, päivä jolloin meidän suomalaisten "parhaimmat" puolet heräävät eloon ja tulevat näkyviin! Because of my own roots here in Finland it seems to be appropriate to have here a poem called The Finn. This poem is written by Jorma Etto (born 13.10.1931) in Rovaniemi. Etto is a very productive novelist and poet besides his "ordinary" job as journalist and librarian. As you can see Finn is a sarcastic description of us Finns and many famous Finnish actors have presented it as part of their reportoire. Omien suomalaisten juurieni vuoksi lienee paikallaan esitellä täällä myös Jorma Eton (synt. 13.10.1931) runo Suomalainen. Etto on hyvin tuottelias runoilija ja kirjailija virallisen toimittajan ja kirjastonhoitajan päivätyönsä ohella. Kuten huomataan on Suomalainen sarkastinen kuvaus meistä suomalaisista ja monet tunnetut näyttelijämaanmiehemme ovatkin esittäneet runoa osana reperturaariaan.
The Finn
A Finn is the one who answers when not asked asks when not answered, does not answer when asked, the one who loses tha way, yells on the shore, and on the opposite shore yells another of the same kind: the forest clangs, echoes, the pines hum. There comes a Finn and groans, is here and groans, goes there and groans, is as in the sauna and groans, when the other one throws water on the stove. That kind of a Finn always has a partner, he is never alone, and that partner is a Finn. And nothing separates a Finn from a Finn,
nothing except the death and the police.
Suomalainen
Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat. Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä. Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen. Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Another famous Finnish artist turned Italians to Finns, when he performed the original song L'Italiano as "Olen suomalainen" (I'm a Finn!). This song has been a part of Finnish movies and was one of Kari Tapio's (the singer) biggest hits. Toinen kuuluisa suomalainen taiteilija muutti italialaiset suomalaisiksi esittämällä kappaleen L'Italiano nimellä Olen suomalainen. Kappale onkin esitetty muutamassa Suomi-elokuvassa ja oli yksi Kari Tapion suurimpia hittejä.
Another favorite of mine is Eino Leino. He was a Finnish poet and a journalist that lived at late 1800 and early 1900 at the time, when Finns wanted to be Finns. "We are not Swedes, we won't be Russians, let us be Finns" was one of the most popular slogans at the Russian Finland at that time. Naturally Leino's poems that talked about Finland, Finnish culture, nature and people helped this thinking and made him a beloved poet. Eräs toinen suosikkini on Eino Leino. Tämä suomalainen runoilija ja lehtimies eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alulla, ns. suomettumisen aikakaudella. "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia" oli yksi tuon ajan tunnetuimpia iskulauseita. Niinpä Leinon runot, jotka käsittelivät Suomea, suomalaista kulttuuria, luontoa ja kansaa edesauttoivat suomalaistumista ja tekivät hänestä rakastetun runoilija. One of Leino's poems describes a lonely skiier, that thinks how good it is to ski in a good weather, with a friend, to a set destination and in a good mood. But in the other hand, it is nicer to ski in a storm, all a alone, to a strange destination sad and depressed. This way Leino brings up the whole essence of life and the changing mind of a person - something I can so well relate to. Yksi Leinon runoista kuvaa yksinäistä hiihtäjää ja tämän pohdintaa siitä, kuinka mukavaa onkaan hiihdellä hyvässä säässä, ystävän kanssa tiettyyn päämäärään ja hyvällä mielellä. Mutta toisaalta onkin hiihtäjän mielestä mukavampaa hiihtää myrskyssä, yksin, tuntemattomaan päämäärään ja "hiki otsalla, suurissa suruissa ja kuolema kupeellansa". Tämä jos jokin kuvaa mielestäni hyvin tätä ihmismielen ristiriitaa - koskaan ei ole hyvin ja toisaalta kärsimys kasvattaa. Jotain johon voin oikein hyvin samaistua. I could not find a translation of this lonely skiier poem, so you've got settle with some other, famous poems of Leino. If someone wants to exercise their finnish skills, so here is the link. En onnistunut löytämään Hiihtäjä-runon käännöstä, joten tässä joudutte tyytymään muihin Leinon kuuluisiin runoihin. Toki tuo runo löytää tämän linkin takaa.
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Nocturne (translated by Aina Swan Cutler)
I hear the evening corn bird calling.
Moonlight floods the fields of tasseled grain.
Wood smoke, drifting veils the distant valleys.
Summer evening's joy is here for me.
I'm not happy yet no sorrow shakes me,
but the dark woods stillness I would welcome.
Rosy clouds through which the day is falling,
sleepy breezes from the blue gray mountains,
shadows on the water, meadow flowers...
out of these my heart's own song I'll make!
I will sing it, summer hay-sweet maiden,
sing to you my deep serenity,
my own faith that sounds a swelling music,
oak-leaf garland ever fresh and green.
I'll no longer chase the will-o-wisp.
Happiness is here in my own keeping.
Day by day, life's circle narrows, closes.
Time stands still now ... weather cocks all sleeping.
Here before me lies a shadowy way
leading to a strange, an unknown place.
- Eino Leino -
Lots of Leino's poems have even been composed, so here is one.
Singer is Vesa-Matti Loiri, a cultural icon himself here in Finland.
Leinon runojahan on sävellettykin paljon, joten tässä yksi sellainen.
Esittäjänä Vesa-Matti Loiri, itsekin kulttuuri-ikoni.
An active community of factory workers were living in Pispala, Tampere in the beginning of 20th century. From the shadow of the red brick factory arose a poet, whose measurement and expression has left its traces to Finnish poetry, Lauri Viita. Lauri Viita was born the 17th of December 1916 as the youngest of the seven children. His first carrier was a carpenter and even long after his success as a poet he kept on with that profession. Lauri Viita wrote 6 books and died the 22nd of December 1965 as a result of a car accident. Aktiivinen työläisyhdyskunta asutti Tampereen Pispalaa 1900-luvun alussa. Tiilitehtaan varjosta nousi runoilija, jonka runomitta ja ilmaisu on vertaansa vailla. Lauri Viita syntyi 17.12.1916 kuopuksena seitsenlapsiseen perheeheen. Hänen ensimmäinen uransa oli kirvesmies ja vielä kauan sen jälkeenkin, kun hänen kirjansa olivat saavuttaneet menestystä, hän piti kiinni tuosta aluperäisestä ammatistaan. Viita kirjoitti 6 kirjaa ja kuoli 22.12.1965 auto-onnettomuuden uhrina.
Unfortunately very few of Viita's poems have been translated into English. The first one here is the one I found in internet, the other two are my own translations that do not match with the greatness of Viita. Valitettavasti Viidan runoja ei ole pahemmin käännetty englanniksi. Ensimmäisen tässä olevista löysin netistä, kaksi muuta olen itse yrittänyt kääntää, joskin ymmärrän, etteivät ne vastaa alkuperäisrunojen ilmaisua. Uusia ajatuksia otetaan mielellään vastaan.
Johtaja
Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin.
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
The Leader
For the leader of the mob I'd choose,
the one with longest neck and smallest head
and amplest rump.
See, when the centre of mass stays low,
the rooster's nugget can raise high
and from the dung heap glow onto the world!
***
Perhonen
Tein laulun perhosesta ja henkäisin.
Se lensi.
Butterfly
I made a song of a butterfly and blew.
It flew.
***
Katkelma runosta ONNI*
Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
Extract from the poem HAPPINESS*
A narrow path from the well to the door
gets covered by grass
In the front of a window
an apple tree, dried as it is
A backbag at the wall by the door,
a bird's nest in it.
When I'm dead, I'm dead.
Summer continues. Summer.
* This poem Happiness was first time published the same day Viita died. Since Viita was also my father's favorite poet (being a Tampere boy himself), it seemed appropriate to have this in his obituary. So it has a special meaning to me :( Onni-runo julkaistiin ensi kertaa samana päivänä, jolloin Viita kuoli. Koska Viita oli isäni suosikkirunoilija (olihan hänkin Mansen poikia), tuntui jotenkin sopivalta pistää tämä runo hänen muistokirjoitukseeensa. Joten runolla on minulle erityismerkitys :8
The topic is an effort to play with words. One of my favorite current Finnish poets is called Risto Rasa and rasa means mitten in the osthrobotnian dialect.
Otsikko on (ontuva) yritys leikkiä sanoille. Risto Rasa on yksi suurimpia suosikkejani nykyisistä suomalaisista runoilijoista ja rasahan tarkoittaa pohjoismaan murteessa kinnasta tai lapasta. Risto Rasa is born 29.4.1954 and he is an librarian by his profession. He writes short, naïvistic poems which mostly talk about nature, home and people. Risto Rasa on syntynyt 29.4.1954 ja on ammatiltaan kirjastonhoitaja. Hän kirjoittaa lyhyitä, naivistisia runoja pääasiassa luonnosta, kodin piiristä ja ihmisistä.
Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, 
.jpg)
